Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto
Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto on Suomen kaikkien 21 pelastuslaitoksen vapaaehtoinen yhteenliittymä. Kumppanuusverkoston tavoitteena on kehittää pelastuslaitosten toimintaa siten, että palvelut kansalaisille ovat laadukkaita, tehokkaita, taloudellisia ja perustuvat yhdenmukaiseen tulkintaan voimassa olevista säädöksistä ja määräyksistä.
Kumppanuusverkoston toiminta on aloitettu vuonna 2008 ja verkosto toimii Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oyn yhteydessä. Verkostoyhteistyön avulla pyrimme vähentämään pelastuslaitosten päällekkäistä työtä sekä lisäämään yhteisen vaikuttamisen mahdollisuuksia. Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston vahvuutena on tasa-arvoinen verkostomainen työskentely.
Kumppanuusverkoston kautta teemme yhteistyötä ja luomme lisää turvallisuutta jokaiselle!
Uutiset

Harvaan asuttujen alueiden turvallisuus 2025
Harvaan asuttujen alueiden turvallisuutta käsittelevä raportti suosittelee, että myös maaseudun paikallisyhteisöt vahvistavat varautumista erilaisiin häiriö- ja kriisitilanteisiin. Tuore raportti käsittelee harvaan asuttujen alueiden turvallisuuden tilannetta ja antaa toimenpidesuosituksia turvallisuuden kehittämiseksi.
Harvaan asuttujen alueiden turvallisuus 2025 -raportin kokoamisesta on vastannut Harvaturvaverkosto, joka koostuu viranomaisista, järjestöistä ja yksittäisistä asiantuntijoista mukaan lukien pelastuslaitosten ja Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n edustajat.

Pelastustoimen tiedonhallinnan vastuissa tarkennettavaa
Pelastusjohtajien kokouksessa pitämässään puheenvuorossa julkisoikeuden professori, dosentti Tomi Voutilainen piti välttämättömänä hyvinvointialueiden hallintosääntöjen päivittämistä siten, että tietohallinnon vastuut tosiasiallisesti toteutuisivat lainsäädännön tarkoittamalla, selkeällä tavalla. Pelastustoimen tietojärjestelmiä uudistettaessa olisi toteutettava muutosvaikutusten arviointi, mutta sen toteutuksen osalta tilanne on vielä epäselvä. Lähtökohtaisesti hyvinvointialueet voisivat laatia muutosvaikutusten arvioinnin yhdessä.

Rauma, Seinäjoki, Turku & Oulu - RIL Roadshow 2025, Tulisijalämmityksen paloturvallisuus suunnittelusta käyttöön
Tulisijalämmityksen paloturvallisuus suunnittelusta käyttöön -RIL Roadshow käynnistyy helmikuussa. Maksuttomissa tilaisuuksissa alan toimijoita koulutetaan tulisijojen ja savupiippujen paloturvallisuuteen liittyvistä teemoista. Ilmoittaudu mukaan itsellesi sopivammalle paikkakunnalle. Hanke on saanut avustusta Palosuojelurahastolta.
Viime vuoden puolella pidetyt neljä tilaisuutta (Espoo, Tampere, Kuopio ja Jyväskylä) saavat jatkoa keväällä 2025 seuraavasti:
Pelastuslaitosten yhteistyö

Ilmoitus palonvaarasta tai muusta onnettomuusriskistä
HUOM! Lomake on päivitetty ja uusi lomake julkaistu osoitteessa https://pelastustoimi.fi/asiointi
PHP Social Stream: There is no feed data to display!