Skip to main content

Etusivu

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto on Suomen kaikkien 21 pelastuslaitoksen vapaaehtoinen yhteenliittymä. Kumppanuusverkoston tavoitteena on kehittää pelastuslaitosten toimintaa siten, että palvelut kansalaisille ovat laadukkaita, tehokkaita, taloudellisia ja perustuvat yhdenmukaiseen tulkintaan voimassa olevista säädöksistä ja määräyksistä.

Kumppanuusverkoston toiminta on aloitettu vuonna 2008 ja verkosto toimii Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oyn yhteydessä. Verkostoyhteistyön avulla pyrimme vähentämään pelastuslaitosten päällekkäistä työtä sekä lisäämään yhteisen vaikuttamisen mahdollisuuksia. Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston vahvuutena on tasa-arvoinen verkostomainen työskentely.

Kumppanuusverkoston kautta teemme yhteistyötä ja luomme lisää turvallisuutta jokaiselle!

Lue lisää

Uutiset

Kolme naista palkinnon kanssa flyygelin edessä

Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto Paloriskiasumisen asiantuntijaverkostolle

Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta on myöntänyt 20. sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinnon Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston Paloriskiasumisen asiantuntijaverkostolle.

Feeniks Uutiskirjeen kansikuva, jossa joulukoristeita

Feeniks Uutiskirje 02/2024

Pelastuslaitosten Kumppanuusverkoston vuoden toinen uutiskirje Feeniks sisältää ajankohtaista pohdintaa ja tietoa.

Joulukuu on hyvä hetki palata kuluvaan vuoteen sekä suunnata katsetta tulevaisuuteen. 

Uutiskirjeestä voit poimia kalenteriisi myös vuoden 2025 tapahtumia ja tilaisuuksia.

Feeniks Uutiskirje kannattaa jakaa työyhteisössäsi, sähköisesti tai tulostaen.

Joulukuun uutiskirje löytyy Tietopankista

Antti-patsaan vastaanottivat Helsingissä 29.11.2024 pelastusjohtajien puheenjohtaja Seppo Lokka ja sisäministeriön pelastustoimen yksikön johtaja Pauliina Eskola. Kuva: Sirpa Kirjonen.

Tunnustusta pelastuslaitosten viestinnälle

Uutismedian liitto on palkinnut pelastuslaitokset vuotuisella tunnustuksellaan Antti-patsaalla. 

Paikallislehtien tunnustuksen kävivät ottamassa vastaan pelastusjohtajien puheenjohtaja Seppo Lokka ja sisäministeriön pelastustoimen yksikön johtaja Pauliina Eskola. 

Uutismedian liitto julkaisi tiedotteen palkinnosta 30.11.2024.  

Kuva: Sirpa Kirjonen.

 

Pelastuslaitosten yhteistyö

PHP Social Stream: There is no feed data to display!