Näytetään 1 - 10 kaikkiaan 28 hakutuloksesta

Opas nestekaasun turvalliseen käsittelyyn ja varastointiin ravintoloissa

Tämä opas on tarkoitettu ravintolan toiminnanharjoittajalle nestekaasun turvalliseen käsittelyyn ja varastointiin ravintolassa.

Opas on julkaistu helmikuussa 2024.

Ilmoituslomake vaarallisen kemikaalin teollisen käsittelyn ja varastoinnin lopettamiseen ja keskeyttämiseen

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston lomake, jolla ilmoitetaan vaarallisen kemikaalin teollisen käsittelyn ja varastoinnin lopettaminen tai keskeyttäminen vuotta pidemmäksi ajaksi. 

Lomake on valmistunut marraskuussa 2023.

Vedyn käsittelyn ja varastoinnin turvallisuus

Tukesin sivustolla on julkaistu vedyn tuotanto-, siirto- ja jakelumuotoja ja turvallisia ratkaisuja näiden toteuttamiseen esittelevä opas.

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston Turvallisuuspalvelut palvelualueen Kemikaalivalvonnan asiantuntijaverkosto on osallistunut oppaan valmisteluun.

Oppaan tarkoituksena on antaa perustietoa vedystä ja sen vaaroista sekä vedyn erityisominaisuuksista huomioitavaksi vedyn tuotannossa ja käytössä. Tavoitteena on myös selkeyttää viranomaisvaatimuksia vetylaitosten ja jakeluasemien sijoituksessa, sekä esitellä turvallisuusnäkökohtia suunnittelussa huomioon otettavaksi. Opas keskittyy vedyn tuotantoon ja käyttöön, ja esim. kuljetukseen ja sen turvallisuusvaatimuksiin ei tässä oppaassa oteta kantaa.

Linkki oppaaseen: Vedyn käsittelyn ja varastoinnin turvallisuus | Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Opas on julkaistu tammikuussa 2024.

Ammoniakki kylmäaineena turvallisesti

KylmäExtra-sivustolla on julkaistu opas kylmä-, jäähdytys- ja lämpöpumppulaitoksia käyttäville sekä kyseisten laitosten hankintaa suunnitteleville. Opas on valmisteltu Suomen Kylmäliikkeiden Liitto ry:n, Suomen Kylmäyhdistys ry:n, Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ja kylmälaitoksia käyttävien ja valmistavien yritysten yhteistyön tuloksena.

Oppaan keskeisenä sisältönä on

  • kylmäaineena ammoniakkia käyttävään laitokseen liittyvien erilaisten riski- ja vaaratekijöiden tunnistaminen
  • riskien ja vaarojen ehkäisy ja minimointi huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella
  • laitoksen turvallinen käyttö sisältäen myös huollon, kunnossapidon ja mahdolliset muutostyöt
  • turvallinen toiminta onnettomuustilanteessa.
  • Liitteissä on esitetty hyvien käytäntöjen mukaisia luetteloja ammoniakkilaitoksen turvallisuuden varmistamiseksi.

Oppaan tavoitteena on varmistaa kylmäaineena ammoniakkia käyttävän laitoksen turvallisuus kaikissa toimitusketjun vaiheissa hankinnasta ja suunnittelusta käyttöön saakka.

Linkki oppaaseen: Ammoniakkiopas_2023_a4_valmis_2.pdf (kylmaextra.fi)

Opas on julkaistu 2022.

Räjähteiden ja vaarallisten kemikaalien käyttö erikoistehosteena yleisötapahtumissa

Tämän oppaan tarkoituksena on selventää yleisötapahtumissa ja yleisissä kokouksissa erikoistehosteina käytettävien pyroteknisten tuotteiden, räjähteiden ja vaarallisten kemikaalien käytölle säännöksissä asetettuja vaatimuksia. Tavoitteena on yhtenäistää viranomaisten valvontaa sekä tulkintoja liittyen tehosteiden käyttöön.

Oppaan ensisijaisena kohderyhmänä ovat pelastusviranomaiset, jotka työtehtävissään ottavat kantaa tehosteiden turvalliseen käyttöön ja jotka valvovat niiden käyttöä.

Ohje on päivitetty marraskuussa 2022.

Polttonesteiden turvallinen säilytys ja kuljetus

Polttoaineiden hintojen nousu on lisännyt niiden säilytystä kotona. Jakeluasemilla saatetaan tankata polttoainetta astioihin, jotka eivät ole siihen soveltuvia. Esimerkiksi moottoribensiini voi haurastuttaa tai jopa sulattaa muoviastian, jota ei ole suunniteltu tähän tarkoitukseen. Tässä ohjeessa ohjeistetaan polttonesteiden säilytyksestä ja kuljetuksesta.

Kirjallisen ohjeen lisäksi on julkaistu myös suomenkielinen video:

Polttonesteiden säilytys ja kuljetus - YouTube

Ohje on päivitetty kesäkuussa 2022.

Kevään 2022 Feeniks -uutiskirje on julkaistu

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston kevään ajankohtaiset kuulumiset on koottu uutiskirjeeseen.

Feeniks uutiskirje julkaistaan 2-3 kertaa vuodessa ja on suunnattu verkostomme jäsenille, yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille.

Polttonesteiden työmailla ja maastossa tapahtuva varastointi ja tiekuljetus

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto, Tukes ja Lahden ympäristöpalvelut on päivittänyt vuonna 2021 oppaan vastaamaan Kemikaalivuotojen ja sammutusjätevesien hallintaoppaan turvallisuusvaatimuksia, joilla voidaan saavuttaa kemikaaliturvallisuus- ja ympäristölainsäädännön yleiset vaatimukset. Ympäristöluvan varaiset toimijat ja toiminnan rekisteröineet noudattavat voimassa olevia lupamääräyksiä.

Polttoneste on konetyön energialähde ja on siten välttämätön tuotannollisessa toiminnassa. Koneurakoinnissa, maarakentamisessa, maa- ja metsätaloudessa sekä turvetuotannossa työmaat sijaitsevat tavallisesti kaukana varsinaisilta polttonesteiden jakeluasemilta, joten toimijat varastoivat ja monesti kuljettavatkin tarvitsemansa polttonesteen itse.

Mikäli tarvitset painokelpoisen tulostusversion oppaasta, sen voi pyytää Yhteydenotto lomakkeen kautta.

Polttonesteiden varastointi maatiloilla farmarisäiliöissä

Opasta on päivitetty Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toimesta vuonna 2021. Opas sisältää mm. farmarisäiliön tarkastuslistan, uuden säiliön osto-oppaan, sekä tietoa öljysäiliöihin ja öljyn varastointiin liittyvistä viranomaismääräyksistä. Tarkastuslistan avulla säiliön omistaja/haltija voi itse tarkistaa polttoaineen varastoinnin turvallisuuden. Oppaassa on myös mallikuvia.

Suomessa on käytössä runsaasti maanpäällisiä polttoainesäiliöitä (farmarisäiliöitä) työkoneiden jakelupisteinä, koneiden ja laitteiden polttoainesäiliöinä ja muuta polttoaineiden varastointia varten. Erityisen yleisiä ne ovat maaseudulla ja maatalouksissa. Farmarisäiliöistä aiheutuu vuosittain lukuisia öljyvahinkoja. Tyypillisiä vahinkoja ovat säiliön vuotaminen, letkun vaurioituminen, säiliöön törmääminen, lappoilmiö ja varkaudet. Varkaustapauksissa öljyvahingon syynä on usein ollut lappoilmiö.

Maatilan kemikaaliturvallisuus -opas

Tämä opas on päivitetty huhtikuussa 2021 pelastuslaitosten kumppanuusverkoston yhteishankkeena. Opasta voidaan jakaa esim. pelastus- ja ympäristöviranomaisen tarkastuksilla, koulutustilaisuuksissa ja messuilla tai sitä voi tulostaa omaan käyttöön netistä.

Kemikaalien asianmukainen varastointi niille tarkoitetuissa paikoissa vähentää onnettomuusriskiä ja ympäristön pilaantumisvaaraa sekä parantaa yleistä turvallisuutta. Kemikaalin joutuminen maaperään voi aiheuttaa pohjaveden pilaantumista tai kalakuolemia vesistöissä. Oppaaseen on pyritty keräämään tietoa yleisimmistä maatiloilla käytettävistä kemikaaleista. Tarkoituksena on ollut helpottaa maatilan toiminnanharjoittajan arkea keräämällä oppaaseen tiedot kemikaaleista lyhyesti ja ytimekkäästi.

Mikäli tarvitset painokelpoisen tulostusversion oppaasta, sen voi pyytää Yhteydenotto lomakkeen kautta.