Näytetään 11 - 20 kaikkiaan 95 hakutuloksesta

Turvallisesti omassa kodissa - selko-opas asukkaalle

Turvallisesti omassa kodissa -oppaasta löytyy ohjeita, joiden avulla voi lisätä kodin paloturvallisuutta. Oppaassa on myös ohjeita, kuinka toimia hätätilanteessa. Oppaan lopussa on tarkastuslista, jonka avulla voi arvioida
omaan turvallisuuteen liittyviä asioita.

Opas päivitetty kesäkuussa 2022.

Syksyn 2023 uutiskirje on julkaistu

Feeniks on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston uutiskirje, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Uutiskirje kokoaa yhteen verkostoyhteistyön toimintaa, ajankohtaisia asioita ja sidosryhmien kuulumisia.

Ammoniakki kylmäaineena turvallisesti

KylmäExtra-sivustolla on julkaistu opas kylmä-, jäähdytys- ja lämpöpumppulaitoksia käyttäville sekä kyseisten laitosten hankintaa suunnitteleville. Opas on valmisteltu Suomen Kylmäliikkeiden Liitto ry:n, Suomen Kylmäyhdistys ry:n, Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ja kylmälaitoksia käyttävien ja valmistavien yritysten yhteistyön tuloksena.

Oppaan keskeisenä sisältönä on

  • kylmäaineena ammoniakkia käyttävään laitokseen liittyvien erilaisten riski- ja vaaratekijöiden tunnistaminen
  • riskien ja vaarojen ehkäisy ja minimointi huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella
  • laitoksen turvallinen käyttö sisältäen myös huollon, kunnossapidon ja mahdolliset muutostyöt
  • turvallinen toiminta onnettomuustilanteessa.
  • Liitteissä on esitetty hyvien käytäntöjen mukaisia luetteloja ammoniakkilaitoksen turvallisuuden varmistamiseksi.

Oppaan tavoitteena on varmistaa kylmäaineena ammoniakkia käyttävän laitoksen turvallisuus kaikissa toimitusketjun vaiheissa hankinnasta ja suunnittelusta käyttöön saakka.

Linkki oppaaseen: Ammoniakkiopas_2023_a4_valmis_2.pdf (kylmaextra.fi)

Opas on julkaistu 2022.

Kotitalouksien ladattavien laitteiden tulipalot 2022

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston Palontutkinnan asiantuntijaverkoston teematutkinnassa 2022 keskityttiin tutkimaan kotitalouksien ladattavista laitteista 1.6.2022-31.1.2023 välisenä aikana aiheutuneita onnettomuustilanteita. Tarkoituksena oli kerätä tietoa millaisissa olosuhteissa erilaiset laitepalot syttyvät ja millaisia vaaratilanteita palot aiheuttavat. Teematutkinnan ulkopuolelle rajattiin sellaiset ladattavat liikkumisvälineet, jotka vaativat rekisteröinnin.

Teematutkinnan avuksi laadittiin erillinen joukko kysymyksiä, joilla pyrittiin keräämään sellaista tietoa, jota ei normaalisti löydy Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto Pronton onnettomuus- tai palontutkintaselosteilta. Tiedon keräämiseen hyödynnettiin Pronton palontutkintaselosteella olevia teematutkinnan tietokenttiä.

Teematutkinnan tueksi Tukes teetätti erillisen teematutkintaan liittyvän kyselytutkimuksen, jonka tulokset on sisällytetty tähän raporttiin.

Raportti julkaistu kesäkuussa 2023.

Ohje erheellisten paloilmoitusten vähentämiseksi

Ohjeessa esitetään paloilmoitinkohteille keinoja erheellisten paloilmoitusten ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Ohjeistuksessa on hyödynnetty pelastusviranomaisten käytännön kokemuksia, eurooppalaiseen standardiin pohjautuvaa kansallista paloilmoittimen suunnittelu- ja asennusohjetta sekä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön koordinoiman Palontorjuntatekniikan kehitysryhmän asiantuntemusta. 

Lisäksi ohjeessa kerrotaan lyhyesti erheellisten paloilmoitusten maksullisuuden määräytymisperusteista, edellytyksistä ja erheellisten paloilmoitusten laskutusprosessista.

Ohje on päivitetty 10.5.2023

Kevään 2023 Feeniks -uutiskirje on julkaistu

Feeniks on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston uutiskirje, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Uutiskirje kokoaa yhteen verkostoyhteistyön toimintaa, ajankohtaisia asioita ja sidosryhmien kuulumisia.

Ohje erheellisten paloilmoitusten maksullisuudesta

Ohje on tarkoitettu pelastuslaitosten käyttöön yhdenmukaistamaan paloilmoittimen erheellisestä toiminnasta perittäviin maksuihin liittyviä menettelyjä ja perusteita sekä linjaamaan, mitä tarkoitetaan paloilmoittimen toistuvalla erheellisellä toiminnalla. Paloilmoitinkohteiden yhdenvertaisen kohtelun takia tulee kaikkia samanlaisia tapauksia kohdella samalla tavalla.

Ohje on päivitetty 19.4.2023

Ohje alkusammutusvälineiden sijoittamisesta rakennukseen

Ohjeessa esitetään pelastusviranomaisen näkemys riittävistä alkusammutusvälineistä rakennuksessa. Ohjetta sovelletaan aina tapauskohtaisesti esimerkiksi silloin, kun rakennusvalvontaviranomainen pyytää pelastusviranomaiselta lausuntoa rakennushankkeen rakennusluvasta. Ohjeen käyttöönotolla pelastuslaitoksissa yhtenäistetään pelastusviranomaisen käytäntöjä vaatiessaan alkusammutuskalustoa rakennuksiin pelastuslain perusteella.

Ohje on päivitetty 19.4.2023.

Pelastuslaitosten tiedolla johtamisen strategia 2023-2024

Valtakunnallisessa yhteistyössä valmisteltu Pelastuslaitosten tiedolla johtamisen strategia ja toimenpiteet 2023–2024 on hyväksytty Suomen pelastusjohtajien kokouksessa 14.2.2023. Asiakirjan valmistelu on ollut osa Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n toimintaa ja sen alla toimivan Pelastuslaitosten tutkimus- ja kehittämisverkoston työtä.

Julkaisun kohderyhmiä ovat pelastuslaitosten henkilöstö sekä hyvinvointialueiden henkilöstö.

Lisätietoja julkaisusta: esa.kokki(at)hyvil.fi

Pelastustoimen palvelutasopäätösseminaari 16.2.2023

Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy järjestää pelastustoimen palvelutasopäätösten valmistelua tukevan seminaarin Kuntatalolla 16.2.2023 klo 9.30 - 14.45

Myös etäosallistumismahdollisuus.

Ilmoittautuminen 13.2.2023 mennessä sähköpostilla: vesa-pekka.tervo(at)hyvil.fi